sunnuntai, 27. lokakuu 2013

Blogia blogia....

Pöytälaatikko on vaihtunut sähköiseen muotoon,

,maailma ei ole enään yksin minun vaan meidän. Minä en voi kirjoittaa C:V:tä kirjallisista saavutuksistani

koska se on lyhyt, vaikka minä olen kyllä itse pitkä.

Minulla oli kunnia saada osallistua Facebook antologiaan "paperilyhtyjä"

siinä on minunkin runojani.

 Minä en aina tiedä, mikä minä olen äitiyden ja ihmisyyden lisäksi.

Minä, kun muutan muuttuvassa maailmassa, muotoani....särmäni tosin elämä on hionut sileiksi

melkeinpä ensi metreillä. saatan olla melkeinpä tylsä, mutta minun elämäni ei sitä ole.

Vaikka pysyisin paikoilla, ympärilläni kuohuu....

Toisaalta mietin kiinnostaako ketään riittävästi, minä ja ajatukseni jotka ovat syntyneet

rahvaan ihmisen känsäisissä käsissä, männyn mättäällä istuen, tai pölyisiä laattioita luuttuessani.

Olen toki, lukenut kirjoja tosin pikäaikaiseen muistiin on jäänyt vai murusia, joista olen kasvattanut sitten sieluuni satoa

hartaudella....olen huomannut että eihän se ihminen kauheasti ole muuttunut vuosituhanisen kuluessakaan. No, tieto on lisääntynyt, mutta sitä on niin valtavasti...että erikoistumista melkein vaatisi tämä elämä.

Dysleksia,...on minun ajattelutoiminnan veruke tai onni , riippuen mistä sitä katson. Jos muistini pelittäisi imisin maailman muiden kirjoittamien tekstien kautta, itseeni ja kylväisin muiden viisauksia, mutta kun muistini on tefloninen taivas kauttaltaan...minun on luotava kaikki itse. Ihan kokonainen maailma.... sellainen minun näköinen,

koosta en ole varma. Varmasti sekin selviää...

Joskus minua on syytetty kahvipöytäkeskusteluissa siitä, että puhun itseselvyyksiä...No, mikä on itsestäänselvyys, kaikkea kun penkoo riittävästi löytyy, vaikka mitä mieletöntä ja mielenkiintoista. Jopa yksinkertaisen ihmisen ollessa kyseessä...

Kuitenkin jotain elävää siteeratakseni tähän loppuun, siteeraan Nykäsen Mattia "elämä on ihmisen parasta aikaa"

ja minä lisäisin oman ajatuksen loppuun...kun jatko osia ei ole julkaistu vielä.

 

 

Minä julkaisen omani....

N.DSC_0041-normal.jpg

sunnuntai, 27. lokakuu 2013

Moikka maailma!

Onnittelut uudesta blogistasi!

Tämä on esimerkkiartikkeli. Uutta sisältöä voit luoda blogin hallinnan kautta. Voit poistaa tämän artikkelin artikkeliarkiston kautta.